Aurelyan menneisyyttä ei voi kuvata vain tapahtumien ja vuosilukujen jonona. Monet sen suurimmista muutoksista syntyivät hitaasti, useiden sukupolvien aikana, kun yhteisöt oppivat kuuntelemaan ympäristöään, toisiaan ja oman resonanssinsa vaikutuksia.

Varhaisimmat aikakaudet, resonanssin laajeneminen, Hiljaisuuden vuosituhat ja sitä seurannut pitkä nykyhistoria muodostavat tämän kehityksen päälinjat. Aurelya ei ollut koko tätä aikaa nykyisen kaltainen korkeakulttuuri. Sen nykyisin tunnistettavat eettiset, tiedolliset ja yhteiskunnalliset rakenteet kypsyivät täyteen muotoonsa vasta paljon myöhemmin.

Varhaisessa Aurelyassa yhteisharmonia ei ollut valmis järjestelmä eikä oppi. Se oli kasvava kyky ja olosuhde, jossa Aurelyt elivät läheisessä, lähes symbioottisessa suhteessa ympäristöönsä.

Jo tuolloin ymmärrettiin käytännössä, ettei olento ole täysin erillinen paikasta, jossa hän elää. Tunne, liike ja värähtely jättivät ympäristöön jälkiä, ja ympäristö vastasi niihin. Monet myöhemmin nimensä saaneet Aurelyan perusperiaatteet syntyivät tästä elämäntavasta kauan ennen järjestäytynyttä resonanssin tiedettä.

Vähitellen Aurelyt oppivat käyttämään yhteisharmoniaa tietoisemmin. Paikkojen, olentojen ja yhteisöjen väliset suhteet alkoivat muodostaa tunnistettavia rakenteita, ja yhteisöt löysivät omia tapojaan asettua ympäristöönsä.

Sama kehitys toi kuitenkin näkyviin yhteyden voiman myös vaikeammalla tavalla. Se, mikä vahvisti ymmärrystä ja yhteistä hyvää, saattoi vahvistaa myös pelkoa, torjuntaa ja liian nopeasti syntynyttä varmuutta. Aurelya joutui vähitellen oppimaan, ettei voimakas yhteys ole itsessään sama asia kuin oikea tulkinta.

Hiljaisuuden vuosituhat oli vetäytymisen, kuuntelemisen ja resonanssin hillitsemisen aikaa. Yhteisharmonian käyttöä hidastettiin, ja Aurelya alkoi rakentaa käytäntöjä, joissa ensimmäistä tunnetta tai tulkintaa ei vahvistettu heti yhteiseksi todellisuudeksi.

Hiljaisuus ei kuitenkaan tarkoittanut pysähtymistä. Uusia yhteisöjä syntyi edelleen, paikat muuttuivat ja elämä jatkoi kasvuaan. Myös Vaelenin myöhempään muotoon johtaneita rakenteita alkoi syntyä vähitellen.

Aurelyassa rakentaminen ei merkinnyt luonnon raivaamista pois ja rakenteen pystyttämistä sen tilalle. Luonnon kasvua ohjattiin tarkoitusta varten. Elävä ympäristö saattoi muodostua asumuskaariksi, silloiksi, kulkuväyliksi, opetuspaikoiksi, kokoustasanteiksi ja muiksi yhteisön tarvitsemiksi rakenteiksi. Rakentaminen oli siten osa samaa suhdetta ympäristöön, jossa Aurelyt olivat eläneet varhaisista ajoista lähtien.

Tämä ei vielä ollut Aurelyan korkeakulttuurin aikaa. Nykyisin tunnistettava kypsä yhteiskunnallinen ja tiedollinen kokonaisuus muodostui vasta useita vuosituhansia myöhemmin.

Hiljaisuuden vuosituhannen jälkeen yhteisharmonia sai vähitellen järjestäytyneempiä muotoja. Neuvoston varhaiset rakenteet vahvistuivat, sointukunnat kehittyivät ja yhteisöjen välistä vastuuta alettiin kantaa aiempaa tietoisemmin. Aurelyan nykyhistorian katsotaan alkavan noin kuusituhatta vuotta ennen nykyhetkeä.

Varsinaisena korkeakulttuurina Aurelya alkaa näyttäytyä vasta noin 2000–3000 vuotta ennen nykyhetkeä, kun sen eettiset, tiedolliset ja yhteiskunnalliset rakenteet olivat kypsyneet lähelle nykyistä muotoaan.

Aurelyan historiankirjoitus ei myöskään rakennu suurten henkilöiden ympärille. Yksittäinen Aurely voi vaikuttaa ratkaisevastikin tapahtumien kulkuun, mutta nimi ei tavallisesti nouse tapahtumaa suuremmaksi. Arkistoissa yksilöt tulevat näkyviin silloin, kun heidän tekonsa, ajatuksensa tai seurauksensa auttavat ymmärtämään kokonaisuutta.