Yhteisharmonia käsittää aurelyt, eläimet, kasvit, veden, paikat ja niiden väliset suhteet. Yksilö ei elä ympäristönsä ulkopuolella, vaan osana kokonaisuutta, joka jatkuvasti vastaa, vaikuttaa ja mukautuu.

Yhteisharmonia ei tarkoita samanlaisuutta eikä sitä, että kaikki ajattelisivat samalla tavoin. Sen perusta on kyky tunnistaa oma paikka suhteessa muihin ilman tarvetta hallita niitä. Aurelyan yhteinen elämä ei siksi perustu valtioihin tai kilpaileviin vallankeskuksiin, vaan yhteiseen vastuuseen, kuuntelemiseen ja tasapainoon.

Sointukuntaa ei Aurelyassa perusteta tehtävää varten hallinnollisella päätöksellä. Se alkaa usein yksilöstä. Kun yhteisharmonia tunnistaa aurelyssä tietynlaisia taipumuksia, kiinnostusta, kykyä tai tapaa vastata ympäristöönsä, hänen ympärilleen alkaa vähitellen muodostua muita, joiden ominaisuudet täydentävät samaa suuntaa.

Jos sopiva sointukunta on jo olemassa, yksilö liittyy siihen luonnollisesti. Jos ei ole, uusi voi kasvaa vähitellen hänen ympärilleen. Sointukunta on samalla sekä yhteisö että yksi tapa, jolla yksilön oma identiteetti ja luontaiset vahvuudet tulevat näkyviksi.

Sointukunnat eivät kilpaile keskenään, eikä niiden sisällä ole tavoiteltavia arvoasemia. Ne tekevät omaa, usein lähes huomaamatonta työtään ja yhdistävät osaamisensa muiden sointukuntien kanssa silloin, kun tehtävä sitä vaatii.

Neuvosto ei ole Aurelyan hallitus eikä sen yläpuolella oleva vallankeskus. Sen tehtävä on kantaa sellaisia kysymyksiä, joiden mittakaava ylittää yksittäisen sointukunnan tai paikallisen yhteisön näkökulman.

Neuvoston asema perustuu luottamukseen, kokemukseen ja kykyyn kuulla kokonaisuutta. Yhteisharmonia tekee samalla toiminnasta läpinäkyvää tavalla, jossa aseman taakse ei voi piilottaa henkilökohtaisia pyrkimyksiä.

Ihmisestä tällainen läpinäkyvyys voisi kuulostaa jopa pelottavalta. Aurelyassa sitä ei kuitenkaan koeta jatkuvana tarkkailuna, vaan yhtenä turvallisuuden lähteenä: toisten lähellä ei tarvitse jatkuvasti arvailla, mitä nämä todella tavoittelevat.

Musiikki ja kieli eivät Aurelyassa ole yhteisestä elämästä irrallisia kulttuurin alueita. Musiikki on tapa hahmottaa suhdetta itseen, toisiin ja ympäröivään kenttään. Sitä käytetään myös oppimisessa, muistamisessa, yhteisen rytmin löytämisessä ja sellaisten merkitysten kantamisessa, joita sanat eivät yksin tavoita.

Myöskään kieli ei perustu vain sanoihin. Merkitys muodostuu sanasisällön lisäksi sävelestä, painotuksesta, sointiväristä ja tilanteesta. Hiljaisuuskin voi olla osa täsmällistä viestintää silloin, kun liian nopea vastaus vääristäisi sen, mitä ollaan yrittämässä ilmaista.

Yhteisharmonia näkyy Aurelyassa eniten juuri siinä, mikä ei yleensä näytä erityiseltä: työn tekemisessä, oppimisessa, toisten huomioon ottamisessa, ympäristön käyttämisessä ja siinä, miten yhteisö ratkaisee erimielisyytensä.

Koska yksilön ei tarvitse rakentaa asemaansa muiden yläpuolelle, yhteinen toiminta ei tarvitse suurta määrää johtamista, kilpailua tai valvontaa. Tämä ei tee Aurelyasta maailmaa ilman yksilöitä. Päinvastoin yksilön oma luonne ja taipumukset voivat tulla näkyvämmiksi juuri siksi, ettei niiden tarvitse muuttua vallaksi tai asemaksi.

Aurely voi halutessaan sulkea muut hetkeksi pois ja vetäytyä omaan tilaansa. Tämä on täysin sallittua, mutta Aurelyassa harvinaista, koska muiden läsnäoloa ei tavallisesti koeta samalla tavalla kuormittavana tai tunkeutuvana kuin ihminen saattaa sen kokea.

Saelirin hetkellinen vetäytyminen osoittaa, että yhteys ei poista yksilöllisiä rajoja. Se tekee niiden jatkuvan puolustamisen vähemmän tarpeelliseksi.

Aijan suhde yhteisharmoniaan avasi yhden sen ihmiselle vaikeimmin selitettävistä puolista. Maassa hän oli etsinyt rauhaa vetäytymällä kauemmas väkijoukoista ja melusta. Aurelyassa hän huomasi vähitellen löytävänsä saman rauhan keskellä muita.

Rauha ei syntynyt siitä, että ympärillä olisi ollut tyhjää. Se syntyi siitä, ettei toisten lähellä tarvinnut varautua, suojautua tai jatkuvasti tulkita piilossa olevia tarkoituksia.

Aurelyan rauha ei synny siitä, että muut ovat kaukana. Se syntyy siitä, ettei toisten lähellä tarvitse suojautua.

Aija ja Sigrid kertoivat aurelyille Maasta omien kokemustensa kautta: ihmisten arjesta, tavoista, yhteiskunnista ja niistä ristiriidoista, jotka ihmiselle voivat tuntua itsestään selviltä mutta Aurelyasta katsottuna hyvin vierailta.

Kyse ei ollut siitä, että Maa olisi tullut opettamaan Aurelyalle parempaa tapaa elää. Aurelyita kiinnosti ymmärtää maailmaa, jonka historia, tavat ja yhteiskunnallinen logiikka olivat heidän omastaan hyvin erilaisia. Aija ja Sigrid olivat tässä ennen kaikkea kokemustiedon lähteitä omasta maailmastaan.